Ajankohtaista

30.11.2011

Kisakausi on onnellisesti päätöksessään. Väsy on tainnut kohdata jokaisen, niin voimistelijan kuin valmentajankin.

Aluekisat avasivat kolmen viikonlopun mittaisen kisaputken. Lilat, Solaris ja Fenyes matkasivat Seinäjoella aluekisoihin. Kilpailujen saldo oli hienosti posotiiviseksi: Lilat saavuttivat kategorian B ja saivat bonusta taito-osien sopivuudesta joukkueelle, Solaris ja Fenyes suoriutuivat ohjelmistaan hienosti omissa sarjoissaan kauden ensimmäisissä kilpailuissa. Aluekilpailujen jälkeen viikonloppuna ainoastaan Fenyes osallistui TUL:n kilpailuihin Kokkolassa.

Lilojen, Solariksen ja Fenyeksen kilpailukauden päätti Tampereella järjestetyt kilpasarjojen välinemestaruuskilpailut marraskuun lopussa. Aamun harjoituksissa oli havaittavissa vanhempien joukkueiden kohdalla lievää haparointia ja hermostuneisuutta. Kuitenkin kisasuoritukset olivat kaikkien joukkueiden kohdalla kauden parhaat, joten kokonaisuudessaan kaikkien joukkueiden kausi päättyi hyvillä mielin.

Joukkueilla on pari viikkoa aikaa seuraavaan "rypistykseen". Seuran joulunäytös pidetään 14.12  Pohjankartanon koululla. Näytöksessä esiintyvät kaikki joukkuevoimistelujoukkueet, aina EskariJV:stä Hurmaan, myös ne joukkueet, jotka eivät kilpailleet tällä kaudella. Siellä siis on mahdollista nähdä seuran koko joukkuevoimistelun kirjo; mitä se on vasta syksyn harjoitelleilla tytöillä ja mitä se on pitkään harrasteneilla tai lajiin pahasti hurahtaneilla.

 

 

11.9.2011

Syksy on polkaistu käyntiin jo jokaisessa joukkuevoimisteluryhmässä. Kaiken kaikkiaan ryhmiä on nyt syksyllä 9, kun uusina ryhminä ovat alkaneet EskariJV ja Minit. Näihin ryhmiin pääsee mukaan menemällä suoraan harjoituksiin. Kyseisistä ryhmistä löytyy hieman lisätietoja ryhmien omilta sivuilta.

Parhaillaan Helmet, Lilat, Rosellet ja Solaris ahertavat liikuntahallilla seuran omalla joukkuevoimisteluleirillä. Leirillä on ohjelmassa tanssia, balettia, draamaa, omien ohjelmien harjoittelua ja rakentamista, sekä leirin päätteeksi leirinäytös, jossa jokainen pääsee esittämään viikonlopun aikana hiottuja taitojaan.

Kisakausi joukkueilla käynnistyy aluekisoilla Seinäjoella 12.11. Tästä eteenpäin onkin tiukka putki kisoja ja esiintymisiä, joululoma alkaa seuran joulunäytöksen jälkeen joulukuussa.  Seuran joulunäytös onkin hyvä paikka bongata itselleen ja kaverilleen tai lapselleen uusi harrastus.

 

Mikäli et löydä näiltä sivuilta etsimääsi tietoa, ota rohkeasti yhteyttä joko joukkueen valmentajiin, tai Eeva Valkonen, 040 7727572.