SÄKKINEN JENNI

SÄKKINEN JENNI
Toimin työkseni tanssinopettajana (amk) ja ryhmäliikunnan ohjaajana. Oma suuntautumiseni showtanssiin kattaa hyvin tanssin kirjon ja mahdollistaa kurkistamisen monipuolisesti tanssin maailmaan. Nyt vedän Oulun naisvoimistelijoilla lastentanssia ja showtanssia, sekä jumpissa ohjaan kuntotanssitunti Dancetymiä sekä kehonhuoltoa.

Minulle on tärkeää kokonaisvaltainen liikkuminen ja kuntotekijöiden ylläpito tanssissa. Lisäksi tanssimisen yhdessä on oltava hauskaa sekä elämyksellistä. Tanssi on minulle itseilmaisua, heittäytymistä liikkeeseen ja mielen sekä kehon yhteyttä. Jokainen, joka uskaltaa etsiä itsestään fyysisesti, voi löytää uusia ulottuvuuksia itsestään, kun ottaa myös ajatuksen mukaan. Tanssissa siihen on hyvä mahdollisuus. Tanssi pelastaa, kannattaa, haastaa ja kun sen mukaan lähtee, sitä ei voi unohtaa.