
Joukkuevoimistelun kustannukset
Joukkuevoimistelun kilpailevan kokoonpanon kustannukset koostuvat seuran jäsenmaksusta, kausimaksusta, sekä muista joukkuekohtaisista menoista, joita ovat esimerkiksi kilpailupuku, väline, kisamatkat, baletin/tanssin opetus.
Seuran jäsenmaksu
Seuran jäsenmaksu maksetaan kerran kalenterivuodessa, aina vuoden ensimmäisen kausimaksun yhteydessä tammikuussa tai sinä vuodenaikana jolloin liittyy seuraan.. Jäsenmaksulla kustannetaan seuran juoksevia kuluja.
​
Vuoden 2023 jäsenmaksu 15€
Kausimaksu
Kausimaksulla seurassamme kustannetaan valmentajien palkat ja palkkiot, ONV leirin kustannukset, salivuorejen maksut (yli 18v.), kilpalajiin kohdistuvat työtunnit seuramme työntekijöiltä, sekä toimistomaksu.
​
Kausimaksu maksetaan kolme kertaa vuodessa.
kaudet ovat kevät (tammi-toukokuu), kesä (kesä-elokuu), sekä syksy (syys-joulukuu).
​
Kausimaksun suuruus lasketaan kaudessa olevien treenikertojen mukaan kertahinnoittelulla. (4,5€/kerta Kevät23, Kesä23 ja Syksy23).
Vastuuvalmentajat arvioi kauden alussa tulevien treenikertojen määrän, sekä valvoo kauden mittaan toteutuvien treenien määrää. Kausimaksu maksetaan yleensä 1-2 osassa. Mikäli on tarvetta maksaa kausimaksu useammassa osassa olettehan yhteydessä
seuramme toiminnanjohtajaan toimisto@oulunnaisvoimistelijat.fi.
Joukkuekohtaiset kustannukset
Joukkuekohtaiset menot koostuvat joukkueen muista maksuista, jotka yleensä kulkevat joukkueen tilin kautta. Joukkueen rahaliikennettä hoitaa RAHO, joka valitaan kausittain voimistelijoiden vanhemmista.
​
Joukkuekohtaiset menot voivat vaihdella joukkuettain hyvinkin paljon.
Olethan siis yhteydessä joukkueen vastuuvalmentajaan, mikäli joukkueen raha-asioista tulee kysyttävää. Kustannukset ovat yleensä korkeammat mitä korkeammalla
sarja-, sekä ikätasolla kilpailee.
Suuntaa antavia joukkuevoimistelun kustannuksia
Kilpailupuku
100-350€
Hintaan vaikuttaa puvun tekijä, koristeet, tyyli, kankaat, yms. Puku hankitaan lajissamme tavallisesti 2 krt vuodessa, mutta monet lasten joukkueet käyttävät samaa pukua 2 kautta.
Väline
20-70€
Syksyisin kilpaillaan välineellä, joita on naru, pallo, vanne, keilat, nauha. Välineen tulee olla yhdenmukainen joukkueella.
Kisareissu
150-250€
n. 1-4 kpl per syksy/kesä. Kustannukset vaihtelevat suuresti reissuittan. Reissujen hintaan vaikuttaa kulkemistapa, yöpymispaikka, ruokailut yms..
Liiton valmennusrinkiin kuuluminen
50-128€
(+ reissu €)
Osallistumismaksu, sekä reissukustannukset
Lisenssi + vakuutus
10,50-70€
+ 3,5-79€
https://www.voimistelu.fi/kilpavoimistelu/lisenssit-vakuutukset/lisenssit/
​
https://www.voimistelu.fi/kilpavoimistelu/lisenssit-vakuutukset/vakuutukset/
Muut treenitarvikkeet
€
Tossut, sukkahousut, treenivaatteet, edustusvaatteet, vastuskuminauhat, joogablokki, nilkkapainot yms.
Näiden hankkimisesta vastuuvalmentaja informoi kauden alussa.